sunnuntai 2. marraskuuta 2014

You were you and I was I; we were two before our time

Miksi päädyn postaamaan aina öisin, jolloin on kiire nukkumaan, enkä saa kirjoitetuksi mitään järkevää?!

Täällä vietellään tällä hetkellä niin sanottua "long weekend":iä, koska parhaillaan käynnissäolevan valtavan ravikisan Melbourne Cupin takia valtaosa alueen kouluista saa maanantain ja tiistain vapaaksi. Melbourne Cup on tosiaan vuosittain järjestettävä valtava tapahtuma, jonne tuhannet ihmiset kerääntyvät aivan viimisen päälle laittautuneina katsomaan raveja ja piknikkeleimään. Itse meen hostperheeni kanssa paikalle tiistaina ja täytyy myöntää, että on kyllä pienoinen vaatekriisi tässä meneillään...

Mulla on flunssasta huolimatta ollut oikein ihana viikonloppu. Lähdin heti lauantaiaamuna kaupunkiin, jossa syötiin muutamien vaihtarien ja paikallisten kanssa lounasta yhdessä ihanassa ranskalaisessa ravintolassa. Ruuan jälkeen päädyttiin vaan kiertelemään kauppakeskuksissa, ja illemmalla suuntasin Ingridin (ruotsalaisen vaihtarin) luo yökyläilemään. Ei nukuttu melkeen ollenkaan, kun juttua vaan riitti, ja oon niin älyttömän onnellinen, että oon saanut niin lyhyessä ajassa tämmösiä kavereita. Tänään ajettiin Ingridin hostperheen kanssa maalle yksille markkinoille (jotka osoittautuivat olemaan keliaakikon taivas hehe), ja vaikka oli ihanaa, olin loppujen lopuksi niin kipeä ja väsynyt, että päädyin kotiin päästyäni nukkumaan oikeestaan koko loppupäivän. Herättyäni aloin kuitenkin leipoa korvapuusteja (kello yhdeksän illalla, miksi ei?), jotka päädyin pilaamaan liialla jauhomäärällä, ja nyt löhöilen visusti peiton alla kirjottaen tätä. Flunssassa tai ei, elämä on ihanaa.

On jo hämärää, mutta ilmassa voi silti haistaa kardemumman ja kanelin tuoksun. Keittiö on kamalassa kunnossa jauhoisten astioiden ja kananmunankuorien jäljiltä, mutta olet yksin, joten et välitä; sotkun voi siivota myöhemminkin. Lempisoittolistasi tahtiin vaivaat taikinaa, hyräilet ja teetä hörpäten hymyilet tajutessasi, että voi vitsi, tätä on onnellisuus. 

hIMG_8248kIMG_8328k IMG_8245kIMG_8316k IMG_8243kkIMG_8304k IMG_8242kIMG_8269kIMG_8292kIMG_8229k

9 kommenttia:

  1. aivan ihania kuvia ja kaunis sinä!! noi ruuat näyttää taivaallisilta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirveesti!! Yritän jättää meikin vähitellen kokonaan pois, mutta kulmiin oli vielä pakko laittaa jotain :-D tulee ihan pöhkö olo muuten. Ja tää kahvilakulttuuri täällä on ihan täydellinen, en voi muuta sanoa.

      Poista
  2. Ei vitsi, nii hyvin kirjotettu et melkeen liikuttuu täällä ko pystyy aatteleen kuin onnellinen oot!
    Ja nää kuvat taas, täynnä tunnelmaa! Nii ja sää oot tosi kaunis!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihana kommentti! Kiitos hirveesti :-)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia! En tiedä miksen oo aiemmin eksynyt tänne sun blogiin vaikka oon Instassa seuraillut jo aika kauan! Rakastuin näihin kuviin ja jään ehdottomasti lukemaan♥

    VastaaPoista