Moikka!
Huhhei, viime postauksesta onkin jo vähän aikaa. Mulla on taas kauhea läjä sekalaisia kuvia, jotka ei millään sovi joko yhteen tai sitten tänne blogiin :-D No, kuulumisia voin ainakin kertoa.
Mun parin kuukauden mittainen kesäloma loppui tasan viikko sitten ja sen mukana myös lähes päivittäiset käynnit kaupungissa. Oon saanut täällä people watchingista uuden harrastuksen: mut tekee ihan mielettömän iloiseksi idyllisissä kahviloissa kirjan (tai mun tapauksessa Kindlen) kanssa istuminen tuntemattomien puuhia seuraten ja uusiin ihmisiin tutustuen. Mulla onkin mennyt näiden seitsemän kuukauden aikana selkeästi eniten rahaa ruokaan - googlailen jatkuvasti uusia, hyviä ravintoloita/kahviloita, joissa sitten istuskelen lukien (lukumittariin sujahti viime kuussa 18 kirjaa!) ja lounastaen. Monina päivinä hyppään junaan tai ratikkaan ihan summan mutikassa päämäärää tietämättä, ja vaikka saatan helposti päätyä tunnin päähän keskustasta, on eksyminen Melbournessa tosi hankalaa hyvän julkisen liikenteen ansiosta. Mulla oli bucket-listalla Melbournen koko junaverkoston läpikäynti, mutta kun niitä juna-asemia on tosiaan se 216 ja mulla on päiviä jäljellä 152, taitaa juttu jäädä seuraavaan kertaan. Noh, oon ainakin vaihtareista eniten Melbournea nähnyt haha.
Eilisen kalenterisession jälkeen tulin muuten siihen tulokseen, että vaikka kesäloma onkin ohi, en mä taida ainakaan ennen toukokuuta päästä kunnon kouluarkeen - ensi lauantaina lennän Brisbaneen perhetuttua tapaamaan, sieltä hetken kotiutumisen jälkeen lähdetään vaihtarien kanssa Tasmaniaan Rotary-konferenssiin, sitten hostperheen kotiseuduille Canberraan ja maaliskuun lopussa mua odottaa hostperheen vaihdon lisäksi lähtö kolmeksi viikoksi safarille (roadtrip ympäri Australiaa). Toisin sanoen ruudun takaa löytyy siis eräs hyvin, hyvin kiitollinen ja onnekas tyttö. Ja innokas. Voi että.
Niin, ja kiitos hurjasti ihanasta palautteesta viime postauksessa. Ootte ihan parhaita! Oikeesti. Nyt pakko ryhtyä iltapuuhiin, viimeyön neljällä tunnilla ei pitkälle pötkitä varsinkaan mun univaatimuksilla. Tässä teille sinistä! Toivottavasti silmät ei mene liian ristiin kuvien sekalaisuudesta.
Ihania kuvia! Löysin tän sun blogin muutama viikko sitten kun koitin löytää blogeja Melbournesta, ja tää on ihan mahtava! Nyt oon ite asustellut Melbournessa kaks viikkoo ja oon täysin rakastunut tähän kaupunkiin! Haluisitko vinkata jotai siistejä paikkoja jostai keskustan lähistöltä, näyttää nimittäin siltä et oot löydät semmosia aika näppärästi? :D
VastaaPoistaOi vitsi ihanaa! Mä ite rakastan Ftzroyta, joten jos kirpparit kiinnostaa, niin ratikko nro 11 ja sinne vaan! Vaikka ei ookkaan keskustassa, niin tosi helppo mennä. Minkälaisii paikkoja haluisit löytää?
PoistaOijoi sounds good! Just kirppareilla jne on siisti käyä! Käväsen fitzroyssa tässä joku päivä kyllä sitten! :)
Poistamistä mistä mistä oot ostanut ton denim overallin? I LOVE IT <3
VastaaPoistakirpparilta! löysin vihdoin tsiljoonan vuoden ettimisen jälkeen, rakkaus! ♥
Poistaoi miten ihania kuvia!
VastaaPoistakiitos!
PoistaVaaau, huikeita kuvia taas kerran!! :) Kuulostaa huikeelta, sulla on hienot kuukaudet eessä kyllä!
VastaaPoistaHeei kuinka kauan oot Brissyssä sitte? Voitais törmäillä jos sulla on vaan aikaa! :)
Kiitos! Kaheksaksi päiväksi meen ja kyllä mä luulen, että aikaa löytyy! Jos laitan viestiä vaikka instagramissa lauantaina ja katotaan sitten?
PoistaOkei, hyvä! Joo passaa paremmin ko hyvin!
PoistaIhania kuvia ja tykkään sun tyylistä kirjottaa! Sun blogi on saanu mut haluamaan niiiiiiiin kovin ausseihin vaihtoon oi että
VastaaPoistaOi kiitos niin paljon! Hehe tanne vaaaaaaaan
PoistaIhan sairaan kivoja kuvia taas!
VastaaPoistaJeee kiitos!
PoistaIhania kuvia♥
VastaaPoista