Thinking out loud

Maybe it's because I somehow wasn't mentally prepared to find happiness here, or maybe I'd simply forgotten what being completely, utterly happy feels like, nevertheless, I feel stupid coming here once again, having nothing else to write about. It's overwhelming really, this feeling, it confuses me yet makes me smile. To feel so good about myself, to feel so blessed and grateful - I never thought I'd experience anything like this.

I've changed so much during these seven months. I've learnt so much, felt so much. When I came here I had just experienced my first real (and awful) breakup and even though there was a lot going on, I still couldn't keep my mind off it completely. I don't really remember much about my first months here, wish I'd kept a diary or something, but I'm pretty sure I was feeling a lot more miserable than I can now recall. I was having trouble being myself both in and out of school which slowly started turning into homesickness. I have a vivid memory of myself crying on the phone with my mom, telling her I just wanted to go home. It was scary, being on the other side of the world and wanting something so badly, something I couldn't have. After that phone call I haven't said those words again, I haven't had the need to.

As time went by and I started getting around more, the homesickness disappeared completely. My friendships with the people here and love for Melbourne and Australia in general have grown incredibly - along with my happiness. I've gained confidence and my interests have changed as well as my attitude towards life. Australia has inspired me so much when it comes to my diet, style and way of living - everything - and like I said a few posts back, I've never been this happy with myself. As cheesy as it sounds, exchange truly isn't a year in your life but a life in a year. I'm so excited for the future and it'll be interesting to see what the last five months of my year will be like.

[random shots of Brisbane]

Blues

Moikka!

Huhhei, viime postauksesta onkin jo vähän aikaa. Mulla on taas kauhea läjä sekalaisia kuvia, jotka ei millään sovi joko yhteen tai sitten tänne blogiin :-D No, kuulumisia voin ainakin kertoa.

Mun parin kuukauden mittainen kesäloma loppui tasan viikko sitten ja sen mukana myös lähes päivittäiset käynnit kaupungissa. Oon saanut täällä people watchingista uuden harrastuksen: mut tekee ihan mielettömän iloiseksi idyllisissä kahviloissa kirjan (tai mun tapauksessa Kindlen) kanssa istuminen tuntemattomien puuhia seuraten ja uusiin ihmisiin tutustuen. Mulla onkin mennyt näiden seitsemän kuukauden aikana selkeästi eniten rahaa ruokaan - googlailen jatkuvasti uusia, hyviä ravintoloita/kahviloita, joissa sitten istuskelen lukien (lukumittariin sujahti viime kuussa 18 kirjaa!) ja lounastaen. Monina päivinä hyppään junaan tai ratikkaan ihan summan mutikassa päämäärää tietämättä, ja vaikka saatan helposti päätyä tunnin päähän keskustasta, on eksyminen Melbournessa tosi hankalaa hyvän julkisen liikenteen ansiosta. Mulla oli bucket-listalla Melbournen koko junaverkoston läpikäynti, mutta kun niitä juna-asemia on tosiaan se 216 ja mulla on päiviä jäljellä 152, taitaa juttu jäädä seuraavaan kertaan. Noh, oon ainakin vaihtareista eniten Melbournea nähnyt haha.

Eilisen kalenterisession jälkeen tulin muuten siihen tulokseen, että vaikka kesäloma onkin ohi, en mä taida ainakaan ennen toukokuuta päästä kunnon kouluarkeen - ensi lauantaina lennän Brisbaneen perhetuttua tapaamaan, sieltä hetken kotiutumisen jälkeen lähdetään vaihtarien kanssa Tasmaniaan Rotary-konferenssiin, sitten hostperheen kotiseuduille Canberraan ja maaliskuun lopussa mua odottaa hostperheen vaihdon lisäksi lähtö kolmeksi viikoksi safarille (roadtrip ympäri Australiaa). Toisin sanoen ruudun takaa löytyy siis eräs hyvin, hyvin kiitollinen ja onnekas tyttö. Ja innokas. Voi että.

Niin, ja kiitos hurjasti ihanasta palautteesta viime postauksessa. Ootte ihan parhaita! Oikeesti. Nyt pakko ryhtyä iltapuuhiin, viimeyön neljällä tunnilla ei pitkälle pötkitä varsinkaan mun univaatimuksilla. Tässä teille sinistä! Toivottavasti silmät ei mene liian ristiin kuvien sekalaisuudesta.