keskiviikko 1. lokakuuta 2014

The Grounds

Moikka taas!

Aattelin nyt kerrankin istumalla istahtaa koneen ääreen ja oikeesti kirjotella kuulumisia. Jos tänään vaikka aloitettaisiin ihan alusta -- oon Netta Turusta, mun harrastuksiin kuuluu piano, laulaminen, valokuvaus ja taide ja suoritin keväällä musiikkilukion ekan vuoden tehdenvihdoin sen, mitä olin koko elämäni odottanut - hain vaihto-oppilaaksi. No, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna kaikki meni, kuten toivoin (ja pelkäsin) ja 15.7. hyvästelin äitin Helsinki-Vantaalla suuntana Rotaryn vuosivaihto Australiassa.

--

Kello on *nyt* 10:00 illalla, mun 73. päivä maailman toisella puolen, ja istun hotellin sängyllä Sydneyssä kirjoittaen teille. Kameran saldosta päätellen voisi kuka tahansa sanoa, että mulla on takana huikeat kaksi viikkoa - Gold Coast, Sydney, auringonlaskut ja upeat maisemat - mutta tosiasiassa loma hostperheen kanssa on ollut "ihan ok", jos sitäkään. En oo itkenyt kauheesti, ollut mitenkään hysteerisen masentunut tai soitellut hädissäni kotiin, mutta herraisä mä olen ollut hiljaa. Maanantaina 11 tuntia autossa, muu perhe puhuu, mä istun takapenkillä tuppisuuna kuulokkeet korvilla. Päivä Sydneyssä, kävelen sanaa sanomatta kilometrin irrallaan muista. Jeps, katsekontaktien välttely ja hiljaaolo kuvaavat mun viimeistä kahta viikkoa aika hyvin. Oon toki yrittänyt pysyä positiivisena ja reippaana, ja onhan näihin päiviin monia hyviäkin hetkiä mahtunut, mutta musta tuntuu vaan älyttömän pahalta, että hostperhe tekee tosi ihanasti ja tarjoutuu näyttämään Australiaa ja mä kärsin koti-ikävästä pahemmin kuin koskaan.

Uusille lukijoille selkeytän vielä, että mulla on siis todella normaali perhe, jonka kanssa en tule toimeen, mutta pystyn asumaan ihan mukavasti. Täällä reissatessa asiat ovat kuitenkin hieman monimutkaistuneet, sillä en oo vaan yksinkertaisesti päässyt pakoon noilta ja ärsytykseltä - perhelomilla kun ei kauheasti omaa rauhaa heru - ja alkaa pikkuhiljaa keittää. Koti-ikävää ja ärsytystä ei ole myöskään auttanut kauheasti se, että no, oon perhelomalla. Perheen kanssa, joka ei ole mun oma. Joka tekee mun mielestä kaiken väärin. Joka ei ole mulle perhe. Kaikki, mitä ollaan tehty, muistuttaa mua mun omista lomamatkoista, ja automatkat ilman perinteisiä irtsareita, sipsejä ja hömppälehteä (saati sitten sitä omaa perhettä), hotellin uima-altaat ilman mummia ja teemapuistot ilman hattaraa ja äitin ikirusketusta ovat saaneet mut vaan pahalle tuulelle ja repimään hiuksia päästä. Vaihdossa todella tajuaa, miten tärkeitä pienet, mitättömät, tarpeettomat, ihan tyhmätkin asiat ovat.

Vitsi, mua vaan harmittaa niin hirveästi, etten ole pystynyt olemaan perheelle se ihana ja aurinkoinen vaihtari, jonka he tämmöisestä reissusta ansaitsisivat. Onneksi tiiän, että kotona Melbournessa kaikki normalisoituu taas, ja pystyn toivottavasti hymyilemään enemmän :-)

Nyt aiheenvaihto tähän päivään. Kello on nyt 10:45, ja sisko tuli just huoneeseen kysyen, miksi oon itkenyt, ja tarjoutui kuuntelemaan, kun kerroin, että mulla on koti-ikävä (ja mulle tuli parempi mieli jee).
Anyways, aamulla siskon jo aikuisen puolisiskon mies (tosi mukava, asuvat täällä nykyään) tuli hakemaan meidät hotellilta, ja vietettiin aamupäivä kävellen oopperatalon läheisyydessä (minä tosiaan kilometrin muita edellä) ja syöden lounasta maailman ihanimmassa ravintolassa. Illan päädyin vaeltelemaan lähipuistoon ja ruokakauppaan hehe haaveillen luomu- ja vegaaniruuasta (hippivaihe meneillään) samalla tullen siihen tulokseen, että Sydney on sittenkin näkemisen arvoinen paikka.

Kello on nyt 11:47, ja mun on pakko nukkua; huomenna viiminen päivä täällä ja mennään shoppailemaan hee. Nyt tarkemmin ajatellen en edes enää tiedä, miksi aloin kirjoittaa tämmöistä kilometripostausta, kun ei tällä oikeastaan mitään sanomaakaan ollut. Tai ehkä, että nyt on vaikeaa, todella on. On ikävä ja kurjuus ja itku ja parku, mutta täytyy kyllä sanoa, että kotiin en halua. Niin, ja muutan seuraavaan perheeseen joka tapauksessa vähän yli kuukauden päästä! Vähän sekin jänskättää, koska mulle on jo tietenkin muodostunut tutut rutiinit ja säännöt, joita noudattaa - uudessa perheessä on aloitettava taas kaikki alusta. (Kello on 12:12) Masentavan tekstin jälkeen vähän pirteämpää kuvasaldoa tämänpäiväiseltä ravintolareissulta. Kaikki Sydneyyn aikovat painakaa mieleenne The Grounds - ihanaa ruokaa ihanassa paikassa, myös gluteenittomana, kasviksena ja vegaanina :-)   IMG_7526r IMG_7532k IMG_7544k IMG_7555k IMG_7572k IMG_7516f IMG_7577d IMG_7558kIMG_7523fIMG_7548k IMG_7515d

13 kommenttia:

  1. Tää oli yks parhaimpia postauksia, kun uskalsit avata asioita vähän syvällisemmin! Go girl :-) millanen toi sun perhe on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos! Ennen vaan ei oo ollut tämmöstä koti-ikävää. Siis kaikinpuolin normaali ja mukava perhe, mutta en vaan jostain syystä tykkää yhtään. En tiiä mikä mättää, mutta silmiinkatsominenkin ärsyttää mua jo ihan hirveesti :D

      Poista
  2. Voimia sinne Netta ❤️ asiat muuttuu varmaan pian taas paljon ihanemmiks! Kauniita kuvia niinku aina :3

    VastaaPoista
  3. Ihania ja tunnelmallisia kuvia! Edelleen mietin, mikset laita niitä Tumbleriin. Olisit niin Tumblaa feimös.

    Mutta tuosta kamalasta koti-ikävästä vaan, että käy sitä paremmissakin piireissä. Mun perhe Amerikassa oli maailman paras ja rakastin niitä ja kaikki olisi voinut olla ihan älyttömän mahtavaa, mutta nuo asiat, mitä kuvailit, kävi myös tosi monesti mun mielessä. Musta tuntuu, että oot vaan niin kovasti nyt siinä vaiheessa, kun kaikki on Suomessa paremmin ja kukaan ei tajua, miten kova koti-ikävä sulla on, eikä sitä itsekään oikein pysty eikä edes halua ääneen kovin paljoa avata. Mä usein näin myöhemmin oon miettinyt, että oon pilannut monta mahtavaa hetkeä (ja matkaa - ajettiin mm. Chicagoon noin 9 tuntia, joka olisi voinut olla mahtavaa, mutta mun päiväkirja on vaan täynnä kauheeta angstia ja ärsytystä siltä ajalta) sillä, että oon antanut sen pahan olon ja ärsytyksen vaan velloa. Ja siis nyt puhutaan viikkokausista. Vähän jopa hävettää nyt, mitähän se mun perhe on mahtanut musta ajatella, kun oon ollut kauhean etäinen ja vihainen? Edelleen, näin 10 vuoden jälkeen, toivon, että ne ei luule, että se oli mun normaalitila.

    No, ei tuo varmaan mitään auta, mutta halusin vaan ilmaista, että et ole yksin näiden juttujen kanssa. Näköjään vaihtarit pysyy vuosikaudet samanlaisina. Vai ollaanko me vaan synkkiä suomalaisia? :D

    Toivottavasti pääset nauttimaan olostasi siellä vielä kunnolla! Ja rohkaisen sua kyllä puhumaan sun nykyisellekin perheelle. Voit ehkä selittää niille tätä tilannetta vähän paremmin, varsinkin, kun oot niiden eka vaihtari, eikä ne varmaan tule ajatelleeksi, miten rajuksi nää tunteet voi joskus käydä. Tsemppiä!

    - Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos Paula! Mulla on kyllä ihan tolkuttoman itsekäs olo, ja on noi samat ajatukset käyneet mielessä useempaan kertaan. Eri asia olisi, jos tossa perheessä oikeesti olisi jotain vikaa, mutta kun kyseessä on vieläpä just niin kuin sullakin tosi ystävällinen ja mukava perhe. Toivon vaan, että nyt koulun alettua mun olo alkaa piristyä, se, etten oo ollut kenenkään ikäiseni kanssa kolmeen viikkoon tekemisissä (oikeestaan kenenkään muun kuin hostperheen yäk) saattaa myös vaikuttaa tähän :D Ja jeps, yritän olla vaihtari, en random ruokia ilmaiseksi hotkiva angstaaja.

      Poista
  4. haleja sinneppäin ♥ musta oli kiva lukea tätä, kun uskalsit kirjoittaa avoimesti. tuntuu, että niin moni vaihtari blogissaan vaan hehkuttaa kuinka upeaa siellä on, ja vaikka tottakai se voi olla totta, jää siitä jotenkin välillä niin epäaito fiilis. voi ei en osaa selittää kunnolla mitä haen takaa, toivottavasti ymmärsit hih :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja takaisin! <3 ymmärrän enemmän kuin hyvin. Varsinkin nyt täällä, kun suurin osa kavereista ovat vaihdossa itsekin, on kieltämättä päällä pieni sanaton kilpailu, eikä julkisesti uskalleta myöntää koti-ikävää ja huonoja hetkiä peläten, että oma vaihtovuosi kuulostaa siten huonommalta kuin muiden. Tosiasiassahan vaihto on rankka, ei siitä pääss yli eikä ympäri.

      Poista
  5. Hirmusesti tsemppiä koti-ikäväkauteen! Mä niin tiedän tunteen, koska oman vaihtovuoden aikana mulla oli varmaan kuukauden kestävä mökötysvaihe, vaikka yritinkin olla sitä näyttämättä. Uus outo kulttuuri ja uudet oudot ihmiset saa helposti väsymään, ja väsyneenä on vaikeeta esittää viihtyvänsä jos ei viihdy. Näin jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että kannattaa ottaa kaikki mahdollinen ilo irti myös niistä tyypeistä, joista ei erityisemmin pidä. Ne on kuitenkin paikallisia, joten niiltä voi silti oppia paljon paikallisista tavoista ja kummallisuuksista. Keep yourself busy, niin jossain vaiheessa huomaat, ettet oo edes muistanut miettiä Suomea. :) Nauti seikkailusta.

    VastaaPoista
  6. Hirmusesti tsemppiä koti-ikäväkauteen! Mä niin tiedän tunteen, koska oman vaihtovuoden aikana mulla oli varmaan kuukauden kestävä mökötysvaihe, vaikka yritinkin olla sitä näyttämättä. Uus outo kulttuuri ja uudet oudot ihmiset saa helposti väsymään, ja väsyneenä on vaikeeta esittää viihtyvänsä jos ei viihdy. Näin jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että kannattaa ottaa kaikki mahdollinen ilo irti myös niistä tyypeistä, joista ei erityisemmin pidä. Ne on kuitenkin paikallisia, joten niiltä voi silti oppia paljon paikallisista tavoista ja kummallisuuksista. Keep yourself busy, niin jossain vaiheessa huomaat, ettet oo edes muistanut miettiä Suomea. :) Nauti seikkailusta.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania ja herkullisia kuvia! Upeita. :) Ja jaksamisia sinne. Toinen perhe on varmasti huikea! :D

    VastaaPoista
  8. Mä oon sanaton. Nää kuvat mitä tää blogi on täynnä, aivan uskomattoman hienoja! Wau!
    Oon aina unelmoinut matkustamisesta Australiaan (ja vielä mä sinne reissaankin vaikka se olis mun vika teko! :D) ja tää sun blogi on aivan ihana :) Ei todellakaan epäilystäkään jäänkö seuraamaan vai en, tällästä helmeä ei kannata hukata! ♥

    Kurkkaisithan myös, ja heittäisit vaikka mielipidettä?(:
    ❤:llä Henna/HENNAM.

    VastaaPoista