Moikka!
Täällä yksi väsynyt, vihdoin wifin saanut lomailija Sydneystä pahoittelee hiljaiseloa. Oon huuurjan väsynyt 11 tunnin ajomatkan jälkeen Gold Coastilta tänne, joten kerron matkasta myöhemmin ja jätän tämän postauksen vähän lyhyemmäksi. Tässä ekat kuvat myrskyiseltä rannalta, meillä ei kauheesti ollut tuuria sään kanssa :-D Onneksi tänne on luvattu nyt lämpimämpää - yli 30 astetta - Australian kevät on ihan kelpo hehe. Nyt painun nukkumaan, öitä!
maanantai 29. syyskuuta 2014
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
On the road (again)
Moikka!
Kirjottelen Gold Coastin maailman ihanimmasta hotellista, ja elämä hymyilee. Saavuttiin perille tänään iltapäivällä kolmen päivän ajamisen jälkeen, joten ei olla vielä väsymyksen ja sateen (!!!!) takia tehty ruokaostosten lisäksi oikein mitään. Täällä tosiaan satoi tänään, ja toivon vaan hiiiiirmusti, että sää paranee näiden kahdeksan päivän mittaan. Nyt on siis VAAN 22 astetta haha :-D
Matkalla tänne käytiin ihanissa kahviloissa, ihailtiin Australian maisemia ja seurattiin ilmaston vähittäistä vaihtumista kuumaan ja kosteaan. Ajettiin siis Victorian osavaltiosta New South Walesin läpi Queenslandiin, joten maisema vaihtui aika rutkasti Melbournen miljoonakaupungin ruuhkasta upeisiin vuoriin ja metsiin, sitten maaseutuun ja taas kaupunkimaisemaan.
Tässä muutamat kuvat ajomatkalta ja eilisen yöpaikan upealta rannalta, see ya!
A few photos from the car drive from Victoria to Queensland.

maanantai 15. syyskuuta 2014
ANSWERS PT 1
PERHE, KOULU & ARKI
Minkälaista koulu on ollu Ausseissa? Australiassa vaihtelee koulutusjärjestelmä hirveesti koulusta riippuen, mutta mä oon todella arvostetussa ja tiukassa yksityiskoulussa. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten vaikka opettajia pitääkin rouvitella (ja herratella hahah), opettajan ja oppilaan suhde on suht samanlainen ja rento kuin Suomessa. Koulupuku ja turhat säännöt asusteita ja hiuksia koskien ottaa tietenkin päähän, mutta minkäs teet. Harmittaa vaan, kun mun koulupuku on liian iso ja tappaa persoonan! :(
Ootko tullu toimeen perheesi kanssa?
Oon ja en. Eka kuukausi oli mulle tosi rankka - noi ei vienyt mua minnekään, ja kökötin päivät pitkän neljän seinän sisällä katsoen telkkaria perheen kanssa. Kerroin siitä kuitenkin mun rotary-counselorille, kavereille, opettajille ja muille rotareille, ja saatiin yhdessä homma toimimaan. Aina välillä on huonompia päiviä nykyäänkin, ja esimerkiksi about kuukausi sitten mulla oli ihan hirveä koti-ikävä/itkukohtaus kun tuntui, etten tuu millään toimeen noitten kanssa - oon mun perheen eka vaihtari ikinä, enkä vaan yksinkertaisesti kestä noiden ylisuojelevuutta. Kohtauksen jälkeen nyt kolmisen viikkoa kuitenkin tykännyt taas hirveesti, joten luulen vähän, että nää mun koti-ikävä/parkumiskohtaukset on vaan mielialanvaihteluja :-D
Käyks yksin kaupungil/muual pois kotoo vai meeks aina perheen tms kanssa? Joo käyn :-) Junayhteydet kaupunkiin on niin helpot, etten mäkään surkeen suuntavaistoni kanssa voi eksyä. Arkisin en tosin lähde mihinkään, mutta se tosiaan johtuu vaan koulupäivien pituudesta ja kauppojen tyhmistä aukioloajoista. Ja nyt kun tulee lämpimämpi, niin alan käydä pyörällä kaikkialla jeejee!
Onks sul koton ns. omaa aikaa vai ootko koko aika perheen kaa? :D Saan ite päättää onneksi, riippuu. Tai siis, kun ei mun perhe tee mitään arkena :-D Vanhemmat on töissä ties mihin asti, ja kun tullaan töistä/koulusta kotiin, aloitetaan iänikuinen tv:n tai tabletin tuijotus. Eli ihan arkea elelen haha. Jos on huono olo, oon omassa huoneessa, jos parempi, niin raahaan läppärin olkkariin tai häärään milloin mitäkin, jotta oisin edes samassa tilassa muiden kanssa.
Ooks saanu koulust jo paljon kaverei? Joo!! Mulla on oma kaveriporukka, ja kaikki muutkin on tosi ystävällisiä.
Miten sä vietät vapaa-aikaas siellä? Koulun jälkeen yleensä vaan syön ja tapan aikaa :-D Illalla hoidan treenirutiinin ja meen nukkumaan :-) Ja keskiviikkosin meen yleensä rotarykokoukseen ja torstaina mulla on kaksi tanssituntia. En jaksa oottaa lämpimiin keleihin ja siihen, että saan pyörän käyttööööön! Niin, ja viikonloppusin meen kaupunkiin tai kaverille yöksi, ihan normijuttuja.
Onko sulla poikaystävä suomessa? Jos on ni miten tä vuos menee sen kannalta? Ei oo, mutta tosi monella mun vaihtarikaverilla on, esim klick ja klick!
Miten sun arkipäivä menee siellä? Herään 6.40, puen koulupuvun päälle, syön aamupalan, teen eväslounaan ja kävelen about 1,5km bussipysäkille, josta sitten hyppään koulubussiin. Koulua mulla on tosiaan yleensä puoli neljään, jonka jälkeen körötän bussissa takaisin pysäkille ja kävelen kotiin/meen Kmarttiin shoppailemaan haha :-D Ja vapaa-ajan jo selostinkin.
MELBOURNE & KULTTUURI
Suosittelisitko Melbournea vaihtokohteena? Tosi vaikea sanoa vielä mitään - Melbourne on niin valtava kaupunki, että oon nähnyt vasta murto-osan. Äh, kyllä suosittelisin. Taiteen ja kahvittelun kannalta ihana kaupunki, TOSI helpot liikenneyhteydet kaikkiin suburbeihin, monikulttuurisuus kukoistaa... Joo, kyllä suosittelisin!
Mitä nähtävyyksiä on Melbournessa? Multa edelleen turha kysyä vielä haha, ei hajuakaan! Yli neljän miljoonan ihmisen kaupunkiin mahtuu monia. Hmm, no ainakin monia teattereja, eläintarha, joki, meri, taidenäyttelyjä, huvipuisto, skydeck-pilvenpiirtäjä...? Melbourne on niin valtava, etten voi edes puolen vuoden aikana nähdä kaikkea.
Millainen kaupunki se on asua? Liikenne osaa olla tosi ärsyttävä, muuta en osaa vielä sanoa :-D Mutta toisaalta superihanaa asua miljoonakaupungissa, kun täältä löytyy kutakuinkin kaikki liikkeet ja härdellit, plus voi harrastaa julkkisbongausta hehee
Onko siellä mitään "samaa" mitä suomessa? :-D hmmmm... :-D ei? Tai siis, mikään ei oo TOSI erilaista, mutta ei mikään oikeen oo samaakaan.
Tuleeko sulle turistiolo usein siellä? Täällä katukuvaan kuuluu muutenkin niin paljon ihmisiä eri maista ja kulttuureista, että ei oikeestaan :-)
Millainen hintataso Ausseissa on? Suht sama kuin Suomessa. Meikit ja muut ihanat tilpehöörit on halvempia, mutta muuten aika samoissa mennään. Täällä on vaan niin paljon enemmän kansainvälisiä merkkejä halvoista kaalliisiin, että tuntuu, että on halvempaa. Oon ruokakaupoissakin ihan ihonhoitotuotetaivaassa!
Missä paikoissa Australiassa haluaisit käydä? Gold Coast, jota kohti matkustan viiden päivän päästä jee!, Uluru, johon pääsen helmikuussa jee!... En tiiä! Haluisin kauheesti Perthiin, mutta luulen, että jää ensi kertaan. Vaihtari-roadtripillä helmikuussa tuun tosiaan näkemään Australiaa tosi monen osavaltion verran.

Oppilaat on jaettu tupiin (niin kuin Harry Potterissa hiiiii), jotka kilpailee keskenään mm. laulussa, urheilussa ja väittelyssä. Viime perjantaina oli house singing competition, jonka mun tupa Molland hävisi normaaliin tapaansa haha :-D
Niin, ja aineina mulla on musa, kuvis, matikka (jonka vaihdan pois, koska en ymmärrä MITÄÄN), englanti (luetaan ja analysoidaan mm. Hamlettia heh), saksa ja environmental science (snorklausta jee). Vaikka australialainen koulujärjestelmä on ihan ok, on meidän koulut Suomessa on ihan parhaat, oikeesti. Voisin kirjoittaa romaanin aiheesta. Nä on esimerkiksi saksassa ihan pihalla, enkä ihmettele - tekstikirjassa ei ole ollenkaan sanastoa, eikä kappaleita käydä läpi englanniksi ollenkaan.
-- Mutta siis, viihdyn! Mulla on hyviä kavereita, lounastauko on tunnin mittainen ja Suomea useemmin loma haha :-D Ja ensi jaksossa mulla alkaa laulu- ja pianotunnit, niin saa vähän vaihtelua päivään.
Onko koulupäivät suunnilleen samanpituisia ku suomessa? Mun koulussa ainakin tosi paljon pidempiä. Tai siis, oon koululla joka päivä vähintään vartin yli kasista puoli neljään (maanantaisin viiteen), jonka jälkeen kökötän koulubussissa sen 45min ruuhkan takia. Eipähän tartte murehtia kaupunkiin menemisestä koulun jälkeen... Tä on tosin koulukohtaista, ja tuntuukin, että muut vaihtarit pääsee aina tsiljoona tuntia aikasemmin.
Onko sulla hirveesti vaihtarin vapauksia koulun suhteen (ei läksyjä, kokeita tms, poissaoloja katotaan läpi sormien)? Mun koulu tosiaan on tiukka, joten en oo kauheesti uskaltanut lintsaamaan ruveta (ja lintsaamisella en todellakaan viittaa koulusta poislähtemiseen, vaan kirjastoon menemiseen, sillä nää täällä soittais varmaan poliisit perään, kun huomais, että oppilas puuttuu kokonaan). Läksyjä ja esseitä oon tehnyt niissä aineissa, joissa opettaja odottaa multa jotain, eli saksassa, musiikissa, environmental sciencessä ja äikässä. Saa nähdä, meenkö kouluun koeviikolla, riippuu fiiliksestä haha :-D
Onko koulupäivät suunnilleen samanpituisia ku suomessa? Mun koulussa ainakin tosi paljon pidempiä. Tai siis, oon koululla joka päivä vähintään vartin yli kasista puoli neljään (maanantaisin viiteen), jonka jälkeen kökötän koulubussissa sen 45min ruuhkan takia. Eipähän tartte murehtia kaupunkiin menemisestä koulun jälkeen... Tä on tosin koulukohtaista, ja tuntuukin, että muut vaihtarit pääsee aina tsiljoona tuntia aikasemmin.
Onko sulla hirveesti vaihtarin vapauksia koulun suhteen (ei läksyjä, kokeita tms, poissaoloja katotaan läpi sormien)? Mun koulu tosiaan on tiukka, joten en oo kauheesti uskaltanut lintsaamaan ruveta (ja lintsaamisella en todellakaan viittaa koulusta poislähtemiseen, vaan kirjastoon menemiseen, sillä nää täällä soittais varmaan poliisit perään, kun huomais, että oppilas puuttuu kokonaan). Läksyjä ja esseitä oon tehnyt niissä aineissa, joissa opettaja odottaa multa jotain, eli saksassa, musiikissa, environmental sciencessä ja äikässä. Saa nähdä, meenkö kouluun koeviikolla, riippuu fiiliksestä haha :-D
Ootko tullu toimeen perheesi kanssa?
Oon ja en. Eka kuukausi oli mulle tosi rankka - noi ei vienyt mua minnekään, ja kökötin päivät pitkän neljän seinän sisällä katsoen telkkaria perheen kanssa. Kerroin siitä kuitenkin mun rotary-counselorille, kavereille, opettajille ja muille rotareille, ja saatiin yhdessä homma toimimaan. Aina välillä on huonompia päiviä nykyäänkin, ja esimerkiksi about kuukausi sitten mulla oli ihan hirveä koti-ikävä/itkukohtaus kun tuntui, etten tuu millään toimeen noitten kanssa - oon mun perheen eka vaihtari ikinä, enkä vaan yksinkertaisesti kestä noiden ylisuojelevuutta. Kohtauksen jälkeen nyt kolmisen viikkoa kuitenkin tykännyt taas hirveesti, joten luulen vähän, että nää mun koti-ikävä/parkumiskohtaukset on vaan mielialanvaihteluja :-D
Käyks yksin kaupungil/muual pois kotoo vai meeks aina perheen tms kanssa? Joo käyn :-) Junayhteydet kaupunkiin on niin helpot, etten mäkään surkeen suuntavaistoni kanssa voi eksyä. Arkisin en tosin lähde mihinkään, mutta se tosiaan johtuu vaan koulupäivien pituudesta ja kauppojen tyhmistä aukioloajoista. Ja nyt kun tulee lämpimämpi, niin alan käydä pyörällä kaikkialla jeejee!
Onks sul koton ns. omaa aikaa vai ootko koko aika perheen kaa? :D Saan ite päättää onneksi, riippuu. Tai siis, kun ei mun perhe tee mitään arkena :-D Vanhemmat on töissä ties mihin asti, ja kun tullaan töistä/koulusta kotiin, aloitetaan iänikuinen tv:n tai tabletin tuijotus. Eli ihan arkea elelen haha. Jos on huono olo, oon omassa huoneessa, jos parempi, niin raahaan läppärin olkkariin tai häärään milloin mitäkin, jotta oisin edes samassa tilassa muiden kanssa.
Ooks saanu koulust jo paljon kaverei? Joo!! Mulla on oma kaveriporukka, ja kaikki muutkin on tosi ystävällisiä.
Miten sä vietät vapaa-aikaas siellä? Koulun jälkeen yleensä vaan syön ja tapan aikaa :-D Illalla hoidan treenirutiinin ja meen nukkumaan :-) Ja keskiviikkosin meen yleensä rotarykokoukseen ja torstaina mulla on kaksi tanssituntia. En jaksa oottaa lämpimiin keleihin ja siihen, että saan pyörän käyttööööön! Niin, ja viikonloppusin meen kaupunkiin tai kaverille yöksi, ihan normijuttuja.
Onko sulla poikaystävä suomessa? Jos on ni miten tä vuos menee sen kannalta? Ei oo, mutta tosi monella mun vaihtarikaverilla on, esim klick ja klick!
Miten sun arkipäivä menee siellä? Herään 6.40, puen koulupuvun päälle, syön aamupalan, teen eväslounaan ja kävelen about 1,5km bussipysäkille, josta sitten hyppään koulubussiin. Koulua mulla on tosiaan yleensä puoli neljään, jonka jälkeen körötän bussissa takaisin pysäkille ja kävelen kotiin/meen Kmarttiin shoppailemaan haha :-D Ja vapaa-ajan jo selostinkin.
Mitä kaipaat Suomesta? Irtsareita!!! Ja helppoutta, metsää, valokuvausta. Helppoutta siinä mielessä, että Suomessa voin vaan lähteä shoppailemaan, pyöräilemään, metsään... Täällä kestää autolla puoli tuntia, että pääsen edes suburbista pois, pyörät varastetaan lukoista huolimatta, enkä ole kyllä metsää pahemmin nähnyt.
Suosittelisitko Melbournea vaihtokohteena? Tosi vaikea sanoa vielä mitään - Melbourne on niin valtava kaupunki, että oon nähnyt vasta murto-osan. Äh, kyllä suosittelisin. Taiteen ja kahvittelun kannalta ihana kaupunki, TOSI helpot liikenneyhteydet kaikkiin suburbeihin, monikulttuurisuus kukoistaa... Joo, kyllä suosittelisin!
Mitä nähtävyyksiä on Melbournessa? Multa edelleen turha kysyä vielä haha, ei hajuakaan! Yli neljän miljoonan ihmisen kaupunkiin mahtuu monia. Hmm, no ainakin monia teattereja, eläintarha, joki, meri, taidenäyttelyjä, huvipuisto, skydeck-pilvenpiirtäjä...? Melbourne on niin valtava, etten voi edes puolen vuoden aikana nähdä kaikkea.
Millainen kaupunki se on asua? Liikenne osaa olla tosi ärsyttävä, muuta en osaa vielä sanoa :-D Mutta toisaalta superihanaa asua miljoonakaupungissa, kun täältä löytyy kutakuinkin kaikki liikkeet ja härdellit, plus voi harrastaa julkkisbongausta hehee
Onko siellä mitään "samaa" mitä suomessa? :-D hmmmm... :-D ei? Tai siis, mikään ei oo TOSI erilaista, mutta ei mikään oikeen oo samaakaan.
Tuleeko sulle turistiolo usein siellä? Täällä katukuvaan kuuluu muutenkin niin paljon ihmisiä eri maista ja kulttuureista, että ei oikeestaan :-)
Millainen hintataso Ausseissa on? Suht sama kuin Suomessa. Meikit ja muut ihanat tilpehöörit on halvempia, mutta muuten aika samoissa mennään. Täällä on vaan niin paljon enemmän kansainvälisiä merkkejä halvoista kaalliisiin, että tuntuu, että on halvempaa. Oon ruokakaupoissakin ihan ihonhoitotuotetaivaassa!
Missä paikoissa Australiassa haluaisit käydä? Gold Coast, jota kohti matkustan viiden päivän päästä jee!, Uluru, johon pääsen helmikuussa jee!... En tiiä! Haluisin kauheesti Perthiin, mutta luulen, että jää ensi kertaan. Vaihtari-roadtripillä helmikuussa tuun tosiaan näkemään Australiaa tosi monen osavaltion verran.
Mitä eroi on ihmisten käyttäytymises ja luontees siäl Australias? Kaikki hokee koko ajan rakastavansa toisiaan (pikkusisko kertoo sen vanhemmilleen literally kuus kertaa päivässä, aargh), tervehditään useemmin ja kysytään kuulumisia (vaikka ketään ei oikeestaan oikeesti kiinnosta), oon aina joko "love", "darl" tai "honey", illallinen syödään seittemältä, eikä lounaan ja illallisen välissä syödä oikeestaan mitään, autot ei pysähdy, jos ylität tietä, vaan kaasuttaa yli :-D, TV on KOKO ajan päällä, tiskiharjojen sijaan käytetään pesusieniä, sisätiloissa on tosi kylmä (16-19 astetta), ruokakaupoissa myyjät pakkaa ostokset asiakkaan sijaan ja käytössä on Suomen "normikokoisten" mainoskassien sijaan pienenpienet harmaat muovipussit (joita kertyy sitten kymmenen per ostoskerta)... Ihan hirveesti pieniä eroja! Niin, ja kun tavataan vaikka ekaakin kertaa, niin annetaan semmonen ranskalaistyyppinen poskipusu.
Millasii ihmiset siellä yleensä on? Onhan kaikki avoimempia.
Mikä on olu kivoin juttu siällä? Ja mikä huonoin? Kivointa on tää tunne, että kaikki on mahdollista. Tosi vaikea juttu selittää, mutta siis kaikki kansainväliset ihanat tuotteet, joita Suomesta ei löydy (such a girly thing to say heh), mulla on kerrankin aikaa kiinnittää huomiota itteeni, liikuntaan ja ruokavalioon... Niin kuin oon jo sanonut, tuntuu kerrankin, että voin ite vaikuttaa kaikkeen. En ees oikeestaan tiedä, miksi! Oon alkanut miettiä tulevaisuutta ihan uudelta kantilta ja tehnyt vaikka mitä suunnitelmia, kun aivot vaan pommittaa uusia mahdollisuuksia ja ideoita kellon ympäri. Ja huonoin hmmm, varmaan koulupuku hahaha, tappaa luovuuden ja ilon pukeutua.
Millasii vaatteita ihmiset käyttää? onks sil paljo eroo suomalaisten tyylin kans? JOO! Varsinkin miesten pukeutuminen on NIIIN paljon parempaa, ja tosi tosi tosi monilla on ihana ja persoonallinen tyyli.
Onks ihmiset silleen henkisesti kehittyneempiä siällä ku täällä?:D olipa outo kysymys :'D Päinvastoin. Täällä nuoriso on niin paljon Skandinaviaa henkisesti jäljessä, että välillä jään vaan ihmettelemään, miten nää ikinä tulee selviämään elämästä hengissä... eikä tää ole todellakaan mikään mun keksimä juttu, vaan jokainen vaihtari, jolle oon puhunut, on valitellut samaa.
Onks siällä ollu helppo tutustuu uusii ihmisii? Riippuu! Vaihtareihin on tietty tosi helppo, kun on samat ongelmat ja sama elämäntilanne, mutta koulussa on vähän kankeempaa :-D
Ootko yleensäki tykänny olla siällä? Joo!
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
The Great Ocean Road
Moikka!
Lähdettiin eilen mun maailman parhaan rotary-counselorin kanssa pienelle roadtripille the Great Ocean Roadille kenguruita metsästämään, koska olihan se jo ihan absurdia, että Ausseissa melkeen kaksi kuukautta asustaneena en ollut vieläkään nähnyt kenguruja (paitsi yhden kuolleen tienvarressa, sitä ei lasketa)! Koko päivä oli tosi onnistunut - sain nukkua aamulla pitkään, ja herättyäni muu perhe lähti kaupungille jättäen mut vihdoin yksin (kolme tuntia tanssia, naurua, hoilottamista ja onnenkyyneleitä, koska yksinolo on parasta). Keskipäivällä Julie tuli sitten hakemaan mut ja mun tsiljoona kamerahärveliä ja lähdettiin köröttelemään Melbournesta poispäin. Oikeestaan koko matka oli kuvaamisen arvoinen, koska Australian luonto on vaan suomalaiselle jotain niin upeaa ja erilaista. Perillä käytiin syömässä maailman parhaat gluteenittomat burgerit, ja paluumatkalla poikettiin läheiselle golfkentälle kenguruita ihastelemaan. Siellä ne vaan golffareiden joukossa mussuttivat ruohoa, ja mä olin vaan nii onnellinen, etten saanut sanaa suusta.
Anyways, arvatkaapa, kellä on viisi päivää kolmen viikon lomaan. Minullaaaaaaaa! Ja perjantaina on vielä casual clothes -day ja vaikka muut oppilaat sitä inhoovatkin, niin mä oon jo nyt ihan fiiliksissä suunnittelemassa asua hehee. Ja niin, kaikkein parasta on vielä se, että mun loma alkaa viikon muita perheenjäseniä aikasemmin, joten saan kokonaisen viikon mennä ja tulla miten huvittaa vanhempien ollessa töissä. Voi vitsi, oon vaan kauheen innoissan kaikesta! Hehkutan nyt kerran vielä siis - lähdetään kahden viikon roadtripille Queenslandiin, ja tarkoituksena ois nähdä kaikki teemapuistot, nähtävyydet ja kauppakeskukset matkan varrella. Kääks oon innoissani, mutta nyt pakko mennä nukkumaan. Kuvia kenguruista myöhemmin! ♥
Hi! I may or may not have the best rotary counselor ever!? She took me to the Great Ocean Road yesterday and it was, well, breathtaking.

maanantai 1. syyskuuta 2014
Contrasts
Moikka!
Päivitän nyt ihan pikapikaa; mulla oli eilen tosi iso koti-ikävä, joten pyysin tänään hostdadia viemään mut johonkin, missä voisin kuvata. En oo koskenukaan kameraan moneen viikkoon, ja ahdistus vaan kasvoi liian isoksi hahah. Koko matka läheiseen ränsistyneeseen, mutta ahh niin karismaattiseen rantaan satoi kaatamalla, mutta musta noi kirkkaat värit toi ihanan tunnelman muuten pimeään maisemaan. Toivottavasti tykkäätte! :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)